Kuopion Taika-Akatemia
Koulun historia
Koulun historiaa lyhyesti
Ennen 1800-lukua velhoperheiden vanhemmat, erilaiset kotikoulut ja kiertävät velho-opettajat huolehtivat pitkälti nuorten velhojen kouluttamisesta. Puijon alueella on myös asunut jo pitkään kuuluisia velhotietäjiä, joilta käytiin saamassa oppia ennen erillisten taikakoulujen perustamista.
Savon alueen ensimmäinen varsinainen velhokoulu Taika-Akatemia perustettiin entiseen piispantaloon vuonna 1885. Ensimmäinen rehtori ja koulun perustaja Valentin Toppelius näki tarpeellisena varata kokonaisen rakennuksen puhtaasti koulun käyttöön ja vanhan liemimestari Elfvenbergin työtilojen yhteyteen rakennettu talo sopi tarpeeseen ensiluokkaisesti. Ensimmäinen innokas luokka aloitti koulunkäynnin vuonna 1885 ja sen jälkeen Taika-Akatemia on tarjonnut katkeamatonta, ensiluokkaista opetusta päiväkouluna etupäässä Savon alueen innokkaille taikaoppilaille.
Taika-Akatemian kellaritilat, joihin oppilaita harvoin päästetään, ovat peräisin 1750-luvulta, jolloin niissä teki kokeitaan kuuluisa luonnonliemien tutkija Emanuel Elfvenberg. Elfvenberg oli paikallisen taikayhteisön merkittävä jäsen, joka erikoistui selvittämään erilaisten taikalähteiden käyttömahdollisuuksia. Ajan tavan mukaisesti tietoa erityisesti parantavista lähteistä vuodettiin myös tokkoväestölle, joka saikin tulevina vuosisatoina nauttia esimerkiksi Iisalmen Runnilla parantavista kylvyistä, vaikka lähteiden todellinen voima pidettiin heiltä salassa.
Kuopion Taika-Akatemian rakennuksen päälle langetettiin jo perustusvaiheessa vahvat lumoukset, joiden ansiosta ei-taikovat ihmiset eivät kiinnitä rakennukseen huomiota. Tarkkaavaisimmat näkevät kyllä uudisrakennusten keskellä hyvin säilyneen puutalon, mutta unohtavat kiinnostuksensa taloa kohtaan heti kääntäessään katseensa. Velhojen siirtyminen kouluun hoituu yleensä sisäpihan kautta ilman, että ei-taikova väestönosa sitä huomaa, mutta jos jokin nuorempi velho sattuu livahtamaan koulun alueelta kouluvaatteissaan, hämäyslumous saa tokot olettamaan, että kyseessä on jonkinlainen taidekasvatustoiminta.
Tarina Taika-Akatemian perustamisesta
Taika-Akatemian perustaja Valentin Toppelius saapui Savoon ja Kuopioon toimimaan Taikaministeriön ylimpänä paikallisena virkamiehenä. Virkatehtävien lisäksi häntä kiehtoi ajatus velhokoulutuksen uudistamisesta ja kehittämisestä Kuopiossa, mutta alkusysäyksen saaminen oli ilmeisen haasteellista. Kuten suurin osa velhoista, jotka painiskelivat hankalien asioiden kanssa, Toppeliuskin vaelteli usein Puijon metsissä etsien ikiaikaisia taikapaikkoja ja niiden suomia viisauksia. Tarinan mukaan eräällä tällaisella kävelyllään hän kohtasi neljä eläintä, jotka antoivat hänelle inspiraation uuden taikakoulun perustamiseksi.
Toppelius on itse kertonut vuonna 1891 Savossa sanailtua -lehdelle tapauksesta näin:
"Oli alkukesän päivä, hyvin sateisen yön jälkeen, kun huomasin jalkojeni vievän minua kohti Puijon metsää ja sellaisia polkuja, joita pitkin en aikaisemmin ollut kulkenut. Annoin ajatusteni vaellella ja hengittelin vastapuhjenneiden lehtien huumaavaa tuoksua, kun kuulin viereltäni purosta loisketta. Pysähdyin tarkkailemaan tilannetta ja näin purossa leikkivän saukkojoukon. Olin kohdannut noita iloisia eläimiä ennenkin, mutta nyt jäin tarkkailemaan niiden puuhia pidemmäksi aikaa, kiinnittäen huomiota niiden tapaan nauttia jokaisesta veden pärskähdyksestä. Luulin olevani piilossa, mutta pian oivalsin saukkojen olevan hyvinkin tietoisia läsnäolostani ja suorastaan tarjoavan minulle viihdykettä ja iloista katseltavaa. Aikansa telmuttuaan saukot kääntyivät katsomaan minua suoraan silmiin ja olen varma, että yksi niistä iski minulle silmää ennen kuin sukelsi puroon ja katosi alavirtaan.
Tunsin vahvasti, että taikuus virtasi kaikkialla ympärilläni ja minun tulisi vain mennä sen mukana. Jatkoin siis matkaani korkeammalle ja pian kuulin suurien siipien kohinaa aivan pääni yläpuolelta. Kuusenlatvojen päällä näin suuren valkoisen linnun liitävän ja laskeutuvan jonnekin lähistölle. Kiiruhdin askeleitani pienen lammen luo, jonka keskellä valkoinen joutsen suki siipiään. Kevätauringon säteet siivilöityivät vihreiden koivunlehtien ja tummien kuusien välistä niin kauniisti tyynen lammen tummaa pintaa vasten, että vitivalkoisen linnun näkeminen sen kaiken kauneuden keskellä suorastaan sattui sydämeeni. En osaa sanoa kuinka pitkään vain seurasin linnun lipumista veden pinnalla ja valojen, varjojen ja värien leikkiä kaikkialla ympärilläni, mutta lopulta lintu ui aivan lähelleni rantaan ja taivutti päätään minulle kuin kumartaen. Tunsin, kuinka lumoava taika raukesi ja huokaisten saatoin jättää lammen taakseni ja jatkaa matkaa.
Polku katosi jalkojeni alta ja kulkeminen kävi varsin hankalaksi puunjuurten ja aluskasvillisuuden seassa. Kuulin viereltäni huokaisua muistuttavan äännähdyksen ja katsoessani vierelleni näin siinä poron. Tässä vaiheessa olin jo vakuuttunut, että minun ei kannattanut juurikaan kyseenalaistaa tapahtumia, joten en jäänyt pohtimaan kuinka usein porohavaintoja oli Puijon alueella tehty, vaan kiinnitin huomioni eläimeen, joka katseli minua päästä varpaisiin arvioivasti. Poro heilautti sarvista päätään kuin ohjeistaen ja lähti kulkemaan kohti vaikeakulkuisen, täysin poluttoman näköistä reittiä. Epäröiden seurasin sitä ja yllätyksekseni pystyin kulkemaan sen osoittamaa reittiä maastossa paljon paremmin kuin hetki sitten yksin kulkiessani. Poron sorkat löysivät juurien ja kasvien välistä juuri ne kohdat, joissa kulkeminen oli helppoa ja saavuimmekin pian yhdessä Puijon korkeimmalle kohdalle. Kiitin eläintä, joka puolestaan heilautti minulle päätään ja jatkoi matkaansa samalla kun itse käänsin katseeni kauas horisonttiin, jossa tässä vaiheessa jo laskeva kevätaurinko valaisi veden ja saarien kokonaisuutta.
Istahdin kivelle katselemaan maisemia ja pohtimaan kohtaamisiani eläinten kanssa, vieläkin tietoisena siitä, että ympärilläni ilmassa vilisi taikuutta. Havahduin autuaasta mietiskelyn tilastani vasta aivastettuani oikein perusteellisesti, jolloin huomasin hämärän jo laskeutuneen. Vaikka olin ollut metsässä lukuisia kertoa myös öiseen aikaan, tunsin nyt olevani sekä kylmissäni, eksynyt että vähän peloissani. Pimeä metsä ympärilläni ei tuntunut enää ystävälliseltä ja noustessani lähteäkseni kotia kohti, toivoin vain pääseväni pian sieltä pois.
Kompastelin juuriin ja satutin jalkani rinteen jyrkässä kohdassa, saatoinpa päästä suustani muutaman äkäisen kirouksenkin ja pelästyin tosiaan kutsuneeni jotain pahantahtoista paikalle, kun jokin suuri olento liikahti aivan vieressäni pensaikossa. Kiiltävät silmät katsoivat minua pimeästä, mutta samalla kun mutisin valoloitsua, tunsin saman rauhoittavan taikuuden, jonka olin jo kolmesti päivän aikana tuntenut, liukuvan jälleen kaikkialta ympäriltäni. Kun suuri karhu löntysti luokseni ja tökkäisi kuonollaan juuri telomaani jalkaani, en osannut pelätä lainkaan. Päällään puskemalla karhu selvästi koetti viestittää minulle jotain ja lopulta ymmärsin sen tahtovan minun kiipeävän selkäänsä, minkä vaivalloisesti teinkin. Pitelin kiinni karhun turkista samalla kun se kulki rauhallista tahtia halki pimeän metsän aina Puijon juurelle saakka, jossa se hiljaisesti murahtaen ilmoitti, että minun oli aika laskeutua sen selästä ja samalla siirtyä takaisin velhojen maailmaan. Edelleen osittain kuin unissakävelijä löysin tieni kotiini, jossa vaimoni oli jo varsin huolissaan minua odottamassa. En kuitenkaan suostunut nukkumaan enkä myöskään juomaan mitään hänen tarjoamistaan lämmittävistä, piristävistä tai nukuttavista rohdoistaan ennen kuin olin kirjannut ylös päivän ja illan kohtaamiseni ja sen, mitä oletin Puijon metsän pyrkineen minulle kertoa."
Jälkipolvet ovat kirjoittaneet lukuisia pohdiskelevia esseitä siitä, kuinka todenmukainen Toppeliksen lehdelle antama kuvaus mahdollisesti on ollut. Näkökannat vaihtelevat kirjaimellisista tulkinnoista ja pyrkimyksistä löytää tarinassa kerrotut kohtaamispaikat luonnosta tulkintoihin, joiden mukaan Toppelius tällä tarinalla pyrki vain tuomaan esille neljän tuvan tarpeellisuuden ja niihin liittyvät ominaisuudet. Jotkin oppilaat, usein hylätyissä kotiläksyteksteissään, ovat myös ehdottaneet Toppeliuksen matkan yltäneen vain Puijon juurella sijainneeseen tavernaan asti ja eläinkohtaamisten olleen vain hänen vaimolleen antama selitys kokopäivän taikajuomaryypiskelyille.
Historiallinen tosiasia kuitenkin on, että pian Puijolla käynnin jälkeen Toppelius kirjoitti Taikaministeriöön kirjeen, jossa hän anoi lupaa uuden velhokoulun perustamiseen ja hahmotteli hyvinkin tarkasti tulevan Taika-Akatemian tuvat sekä rakenteen. Mitä uusien oppilaiden tupiin lajitteluun tuli, Toppeliuksen alkuperäinen idea oli ilmeisesti tehdä se Puijolle tehtävän metsäretken yhteydessä - yhteisymmärryksessä Taikaministeriön kanssa päädyttiin kuitenkin lopulta lumoamaan taikapata, jonka tehtäväksi tuli kertoa jokaiselle oppilaalle sopivin tupa tämän henkilökohtaisten ominaisuuksien mukaan.