Pelimaailma


Savon Velhokoulut -liveroolipelien maailma on kuvitteellinen, suomalainen taikamaailma, johon on otettu vaikutteita tunnetuista kirjallisuudessa, elokuvissa ja tv-sarjoissa esiintyvistä taikamaailmoista ja lisätty hieman suomalaista kansanperinnettä sekä mytologiaa. Pelimaailmasta on tunnistettavissa samankaltaisuuksia esimerkiksi J.K. Rowlingin luomaan Wizarding World -taikamaailmaan (Harry Potter, Ihmeotukset) ja Jill Murphyn Noidista pahin -taikamaailmaan, mutta pelien maailma on silti aivan oma universuminsa. Esimerkiksi Harry Pottereissa tapahtuneet asiat ja niissä esiintyneet henkilöt eivät ole osa Savon Velhokoulut -pelimaailman historiaa.

Kuopion Taika-Akatemia -larppien tapahtumat sijoittuvat pelimaailmassakin siihen päivään, jolloin peli oikeasti pidetään, ellei erikseen toisin mainita. Kallaveden Taikaopisto -peleissä oikea ja pelissä oleva päivämäärä eivät välttämättä täsmää, mutta tästä mainitaan aina erikseen. Pelaamme kuitenkin nykyaikaista velhomaailmaa, ja myös tapahtumapaikat sijaitsevat pääsääntöisesti juuri siellä, missä ne oikeastikin sijaitsevat. Taikomattoman väestön Suomi on hyvin pitkälti sama Suomi, missä oikeastikin elämme.


Näiltä sivuilta löydät lisää tietoa pelimaailmasta:

Yleistietoa pelin maailmasta

Kuopion seudun taikahistoriaa

Tietoa pelissä olevasta taikuudesta

Taikasauva-tietoutta

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita